torstaina, kesäkuuta 16, 2016

K2020 on työnimi

K2020 on sataprosenttisesti yksityisellä pääomalla toimiva luovan talouden keskus, jonka alueella käy töissä 1 000 ihmistä.

Alku oli hankalaa. Ensimmäinen yritys ajoittuu 1980-luvun loppuun. Silloin oli meneillään niin paljon muutakin, että piti jäädä odottamaan parempia aikoja.


Kirjan luominen vaatii aikaa ja edellyttää keskittymistä, koska muuten aihe, teema, punainen lanka ja sisällön jännite katoaa päästä.

Kirjailijalla on oikeus ja kohtuus rakentaa omia maailmoja. Fiktion ja faktan sekoittaminen on alun alkaen ollut mielessäni, mutta vasta viime vuosina olen saanut riittävästi etäisyyttä ja pystyn kirjoittamaan vilkuilematta lukijoiden suuntaan.

Tämä on minun juttu. En luovuta valtaa kenellekään. K2020 on minun kirjani, enkä pyydä neuvoja tai oikeutuksia keneltäkään. Rakennan juonen ja sisällön omalla tavallani; en muista piittaa.


Ei kommentteja: